Ota yhteyttä

Arvokas perinne

Modernin menestystarinan tausta

Kalmarin juuret ovat syvällä suomalaisessa ja ruotsalaisessa insinööritaidossa, mutta organisaatiomme on muodostunut monista hienoista yrityksistä ympäri maailmaa. Kaikki yhdessä ovat antaneet panoksensa tietämykseen ja osaamiseen, joiden ansiosta olemme saavuttaneet nykyisen asemamme.

Tarinamme alkoi 1800-luvun lopullla nostureiden valmistuksesta Alankomaissa ja jatkui menestyksekkäällä jakelutraktorien valmistuksella Pohjois-Amerikassa 1900-luvun puolivälissä. 2000-luvulla käänsimme katseemme Aasia-Tyynenmeren suuntaan, josta on tullut koko ajan tärkeämpi liiketoimintamme menestymisen kannalta.