Ota yhteyttä
Ota yhteyttä

Cargotecin pääomamarkkinapäivä 2015: Cargotec tavoittelee investoinneilla älykkään lastinkäsittelyn markkinajohtajuutta

CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 30.11.2015 KELLO 13.30
 
Cargotecin pääomamarkkinapäivä 2015: Cargotec tavoittelee investoinneilla älykkään lastinkäsittelyn markkinajohtajuutta
 
Cargotec järjestää tänään Lontoossa pääomamarkkinapäivän. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen esittelee Cargotecin kasvutavoitteet ja päämäärän nostaa yritys älykkään lastinkäsittelyn markkinajohtajaksi huoltoliiketoiminnan, digitalisoinnin ja hyvän johtamisen avulla. Cargotec investoi tutkimukseen ja tuotekehitykseen, digitalisointiin sekä osaamisen kehittämiseen nopeuttaakseen muutosprosessia ja tukeakseen kannattavaa kasvua. 
 
Yhtiön kolmen liiketoiminta-alueen, Hiabin, Kalmarin ja MacGregorin uutena tavoitteena on saavuttaa yli syklin 10 prosentin liikevoittomarginaali (EBIT). Cargotecin tavoite on saavuttaa 15 prosentin tuotto sijoitetulle pääomalle (ROCE ennen veroja) yli syklin. Nämä uudet tavoitteet kuvastavat Cargotecin kasvustrategiaa ja suunniteltujen investointien tuotto-odotuksia. Nämä tavoitteet korvaavat kaksi aiempaa vuoden 2016 taloudellista tavoitetta: vähintään 8 prosentin liikevoittomarginaalin ja vähintään 13 prosentin sijoitetun pääoman tuoton (ROCE ennen veroja).  Näiden tavoitteiden saavuttaminen vuoden 2016 aikana on haastavaa ottaen huomioon investointisuunnitelmat ja MacGregorin markkinatilanne. Cargotec odottaa kummankin tunnusluvun kuitenkin paranevan nykyisestä vuoden 2016 aikana. Cargotec uskoo saavuttavansa tavoitteeksi asetetun alle 50 prosentin nettovelkaantumisasteen ja ylläpitää nykyisen osingonjakotason, joka on 30-50 % osakekohtaisesta tuloksesta. 
 
"Olemme parin viime vuoden aikana asettaneet kunnianhimoiset tulostavoitteet ja onnistuneet samaan aikaan vahvan käänteen. Vuoden 2016 taloudelliset tavoitteet oli alun perin tarkoitettu välivaiheeksi pyrkiessämme saavuttamaan liiketoimintamme koko potentiaalin. Olemme vakuuttuneita siitä, että parhaan lisäarvon osakkeenomistajillemme tuottaa päätöksemme investoida osa ensi vuoden tulosparannuksesta Cargotecin vahvistamiseen. MacGregorin markkinaympäristö on muuttunut merkittävästi tavoitteiden asettamisen jälkeen. Kalmar ja Hiab toteuttavat tulosparannusohjelmiaan etupainoisesti, mutta MacGregorin tulososuuden kompensoiminen olisi edellyttänyt kehitystoimien lykkäämistä. Toimintaympäristömme muuttuu nopeasti, ja haluamme varmistaa johtavan aseman kaikilla toimialoillamme," kertoo toimitusjohtaja Mika Vehviläinen.    
 
Pääomamarkkinapäivän aikana kunkin liiketoiminta-alueen johtaja esittelee näkemyksensä markkinatilanteesta ja kertoo, miten kullakin liiketoiminta-alueella aiotaan toteuttaa Cargotecin muutosstrategia ja saavuttaa syklin ylittävä 10 prosentin liikevoittomarginaalitavoite.
 
Lisäksi toimitusjohtaja Mika Vehviläinen vahvistaa Cargotecin näkymät vuodelle 2015 (julkaistu 21.10.2015). Cargotecin vuoden 2015 liikevaihdon arvioidaan kasvavan vuodesta 2014 ja liikevoiton ilman uudelleenjärjestelykuluja vuonna 2015 paranevan vuodesta 2014. 
 
Cargotecin pääomamarkkinapäivä alkaa Lontoossa kello 12.30 paikallista aikaa. Esitysmateriaali on nähtävissä Cargotecin verkkosivuilla (www.cargotec.com/investors) tapahtuman alkaessa. Suora webcast-lähetys on nähtävillä Cargotecin verkkosivuilla samoin kuin tapahtuman tallenne tilaisuuden päätyttyä.
 
 
Lisätietoja:
Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. +358 20 777 4104
Leena Lie, viestintäjohtaja, puh. +358 20 777 4483
Paula Liimatta, sijoittajasuhdejohtaja, puh. +358 20 777 4084
 
Cargotec muovaa lastinkäsittelyalaa asiakkaidensa ja osakkeenomistajiensa eduksi. Cargotecin liiketoiminta-alueet, MacGregor, Kalmar ja Hiab, ovat lastin- ja kuormankäsittelyratkaisujen tunnustettuja markkinajohtajia kaikkialla maailmassa. Niiden maailmanlaajuinen verkosto on asiakkaita lähellä ja tarjoaa monipuolisia palveluita, jotka auttavat asiakkaita ylläpitämään toimintaansa sekä toimimaan kestävällä ja luotettavalla tavalla. Cargotecin liikevaihto oli vuonna 2014 noin 3,4 miljardia euroa, ja sen palveluksessa on noin 11 000 työntekijää. Cargotecin B-sarjan osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingin OMX-listalla kaupankäyntitunnuksella CGCBV. www.cargotec.com