Home icon Kalmar etusivu / Sijoittajat / Osakkeenomistajat / Johtohenkilöiden ja heidän lähipiirinsä liiketoimien ilmoittaminen
Share: KALMAR.HE28.35

 

Kalmarin johtotehtävissä toimivien henkilöiden ja heidän lähipiirinsä on ilmoitettava kaikki liiketoimensa yhtiölle ja Finanssivalvonnalle (Fiva). Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia heidän omaan lukuunsa tehtyjä Kalmarin osakkeisiin tai vieraan pääoman ehtoisiin rahoitusvälineisiin tai niihin liittyviin johdannaisiin tai muihin rahoitusvälineisiin liittyviä liiketoimia.

 

Ilmoitusvelvollisuus kattaa myös liiketoimet, jotka kolmas osapuoli on toteuttanut johtotehtävissä toimivan henkilön tai tämän lähipiiriin kuuluvan henkilön puolesta, sekä vakuutuskuoren sisällä tehtävät liiketoimet silloin, kun ne koskevat Kalmarin rahoitusvälineitä.

 

Johtotehtävissä toimivat henkilöt ovat velvollisia ilmoittamaan lähipiiriinsä kuuluvalle henkilölle ja yhteisölle heitä koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti ja johtotehtävissä toimivan henkilön on säilytettävä siitä jäljennös.

 

Liiketoimea koskeva ilmoitus on tehtävä viipymättä ja viimeistään kolme (3) työpäivää liiketoimen toteuttamisen jälkeen.

 

Johtohenkilöiden ja heidän lähipiirinsä liiketoimien ilmoittaminen

 

  1. Täytä johdon liiketoimien ilmoituslomake Finanssivalvonnan sähköisessä asiointipalvelussa https://asiointi.finanssivalvonta.fi/fi/login

 

Sähköisen asiointipalvelun käyttö edellyttää käyttäjän vahvaa tunnistamista Suomi.fi-palvelun kautta. Jos et voi käyttää Suomi.fi-tunnistusta, kirjaudu tai rekisteröidy sivulle.

 

Lomakkeen täyttämisessä tarvittavia tietoja:

 

Kalmar Oyj:n LEI-tunnus 636700Z25ZQXLMZ3CY73

Kalmar Oyj:n osakkeen ISIN-koodi

  • B-osake: FI4000571054
  • A-osake: FI4000571047

 

  1. Lähetä täytetty lomake Kalmarille sähköisesti

 

Lomakkeen viimeisellä sivulla voit tallentaa tiedot pdf-muodossa. Lähetä lomake sähköpostin liitteenä osoitteeseen insider@kalmarglobal.com. Ilmoita sähköpostissa puhelinnumerosi, josta sinut tavoittaa tarvittaessa.

 

  1. Lähetä täytetty lomake Finanssivalvonnalle sähköisesti

 

Lomakkeen viimeisellä sivulla on lähetä-nappi. Kun olet ensin tallentanut lomakkeen pdf-muodossa, voit painaa lähetä-nappia.

 

Kalmar julkaisee saamansa ilmoituksen pörssitiedotteena viipymättä ja viimeistään kahden työpäivän kuluessa ilmoituksen saatuaan.

 

Lisätietoja johtohenkilöiden ja heidän lähipiirinsä liiketoimi-ilmoituksiin liittyvästä sääntelystä saat yhtiön sisäpiiriohjeesta ja muun muassa Finanssivalvonnan sivuilta. Ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä Kalmariin sähköpostitse insider@kalmarglobal.com.