Ota yhteyttä
Ota yhteyttä

Cargotec saattaa päätökseen yhteistoimintaneuvottelut MacGregorissa 25 miljoonan euron vuositason kustannussäästöohjelmasta

CARGOTEC OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 23. TAMMIKUUTA 2017 KLO 9.45

Cargotec julkaisi 25. lokakuuta 2016 ohjelman noin 25 miljoonan euron vuositason kustannussäästöjen löytämiseksi. Globaalit yhteistoimintaneuvottelut on käyty ja neuvottelut johtavat toimintojen uudelleenjärjestelyihin ja 230 henkilötyövuoden vähentämiseen.  Toimenpiteet vaikuttavat erityisesti, Kiinan, Suomen, Norjan, Singaporen ja Ruotsin toimintoihin.  

Yllämainittujen toimenpiteiden lisäksi ja MacGregorin kevyen pääomarakenteen strategian mukaisesti, MacGregor on sopinut Uetersenissä Saksassa olevan tuotantolaitoksensa myynnistä uudelle perustettavalle yhtiölle, Uetersener Maschinenfabrik GmbH:lle. Sopimus saatettiin päätökseen 30. joulukuuta 2016 ja 79 tuotannossa työskentelevää siirtyi uuden yhtiön palvelukseen 30.12.2016. 

Yllämainituista toimenpiteistä syntyi 31,5 miljoonan euron uudelleenjärjestelykustannukset vuoden 2016 viimeiselle neljännekselle.

"Nämä toimet ovat vaikeita ja ne koskettavat MacGregorin menestykseen myötävaikuttaneita työntekijöitä. Meidän on kuitenkin sopeuduttava nykyiseen matalamman kysynnän markkinatilanteeseen ja säilytettävä markkinajohtajan asemamme. Näiden  toimenpiteiden avulla pyrimme pysymään kannattavana nykyisessä markkinaympäristössämme. Samanaikaisesti jatkamme investointeja segmenteille, joissa aiemmin olemme olleet rajallisemmin mukana sekä investoimme uuteen teknologiaan. Panostamme laajalti huoltoliiketoimintaan ja säilytämme yhteyden asiakkaisiimme koko heidän investointien elinkaaren ajan sekä tarjoamme ratkaisuja, jotka parantavat heidän liiketoimintaansa. Meillä on vankkaa asiantuntemusta auttaa asiakkaitamme toimimaan entistä tehokkaammin," sanoo Michel van Roozendaal, MacGregorin johtaja. 

 

Lisätiedot:

Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja, puh.  020 777 4105
Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 777 4084
Michel van Roozendaal, johtaja, MacGregor, puh. +32 478 80 60 92

 

Cargotec (Nasdaq Helsinki: CGCBV) on johtava lastin- ja kuormankäsittelyalan ratkaisujen toimittaja, jonka tavoite on olla älykkään lastinkäsittelyn markkinajohtaja. Cargotecin liiketoiminta-alueet Kalmar, Hiab ja MacGregor tarjoavat asiakkaille tuotteet ja huoltopalvelut, jotka takaavat jatkuvan, luotettavan ja vastuullisen toiminnan. Cargotecin liikevaihto vuonna 2015 oli noin 3,7 miljardia euroa, ja konserni työllistää yli 11 000 henkilöä. www.cargotec.fi