Home icon Kalmar etusivu / Työmahdollisuudet / Tutustu henkilöstöömme / Alina Reinhold
Share: KALMAR.HE28.10

 

Valmistuin vuonna 2017, ja aloin etsiä yritystä, joka voisi tarjota minulle sopivan polun edetä urallani. Juureni ovat Saksassa, mutta asun Ruotsissa, ja hain kansainvälistä työpaikkaa, jossa työkielenä olisi englanti. Huomasin nopeasti, että Kalmar olisi minulle täydellinen työnantaja. En kuitenkaan osannut aavistaa, miten laajaksi globaali perheeni kasvaisi, miten paljon saisin oppia muista kulttuureista, ja miten monia uusia näkökulmia saisin työhön ja elämään.

Johdon harjoittelijana olin alusta alkaen osa johtoryhmää, ja pääsin kertomaan näkemyksiäni suurista strategisista päätöksistä. Tuntuu todella palkitsevalta, kun sinuun luotetaan heti ensimmäisestä hetkestä lähtien. Koska olin nuori ja erittäin kunnianhimoinen, minulle avautui monenlaisia mahdollisuuksia siirtyä eri tehtäviin ja toimintoihin harjoittelujaksoni jälkeen.

Nyt, työskenneltyäni nelisen vuotta Kalmarilla, olen saanut ensimmäisen johtotehtäväni verkkokaupan johtajana. Vaikka minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta esihenkilön vastuista, ylempi johto ja kollegani ovat uskoneet minuun ja olleet aina valmiina auttamaan. Voin vain olla kiitollinen ja ylpeä tällaisesta työympäristöstä, joka kannustaa kasvamaan, rakentaa itseluottamusta ja tarjoaa samalla jatkuvia oppimis- ja kehitysmahdollisuuksia.

Kalmarissa äänesi kuullaan

Vastuullisuus on ollut Kalmarille tärkeää koko urani ajan, ja sitä on pidetty välttämättömänä meidän alallamme. Vastuullisuus on arvo, joka ohjaa yrityksemme kaikkea toimintaa. Ilmastoasiat ovat minulle tärkeitä, joten olen tietoinen ilmastotyön haasteista ja ajattelen, että voimme aina tehdä enemmän. Täällä minusta kuitenkin tuntuu aidosti siltä, että voin kehittää toimintaamme ympäristöä kunnioittavampaan suuntaan.

Kalmarilla sinua kuunnellaan ja voit ilmaista mielipiteesi mistä tahansa asiasta. Olemmekin luoneet kestävän kehityksen yhteisöjä ja ”heimoja”, joissa kuka tahansa voi osallistua keskusteluun ilmastonmuutoksesta, hiilijalanjäljestämme ja vastaavista aiheista. Kuka tahansa voi vaikuttaa asioihin avaamalla suunsa.

Kun asiakkaidemme tarpeet muuttuvat, pyrimme muuttumaan heidän kanssaan

Heti ensimmäisenä työpäivänäni huomasin, että Kalmar on jatkuvasti kehittyvä yritys. Kun asiakkaidemme tarpeet muuttuvat, pyrimme muuttumaan heidän kanssaan. Harjoitteluaikanani osallistuin kokoukseen, jossa päätettiin lanseerata täysin sähköinen tuotevalikoima vuoteen 2021 mennessä. On ollut suurenmoinen tilaisuus päästä seuraamaan tätä muutosta ja todistamaan Kalmarin muuntautumista tulevaisuuden haasteisiin. Täällä työntekijöitä rohkaistaan kertomaan ideansa ja näkemyksensä, sillä jokaisessa uudessa näkökulmassa voi piillä suuren muutoksen siemen.


Alinan vinkit uusille työntekijöille

Ole tietoinen ja ajan tasalla siitä, mitä yrityksessä tapahtuu, ja pysy rehellisenä ja uskollisena itsellesi. Jos olet avoin, ennakkoluuloton ja utelias, Kalmarissa on helppo menestyä.